SATOA-ruokafestivaali ja Kukko tapahtumayhteistyöhön

Neljättä kertaa järjestettävä SATOA Kuopio Food Festival (25.-26.8.) on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Uuden yhteistyön myötä Kukko toimii katuruokatapahtuman mediakumppania ja alueelle tulee katumuusikoiden sekä -taiteilijoiden esiintymislava, joka nimetään Kukko-lavaksi. 

- Olemme paikallisesti toimivia ja samanlaisen arvomaailman omaavia tekijöitä, joiden kemiat natsaavat mainiosti yhteen. Niinpä yhteistyö sai alkunsa varsin sujuvasti, kertoo SATOA -tapahtumien tuottajana toimiva Jarkko Kääriäinen ProAgrialta. - Kukko-lavan taustalla on halu nostaa paikalliset ohjelmanumerot ja esiintyjät isommin esille.  Lavalle perjantain ja lauantain aikana nousevat mm. kuopiolais-joensuulainen Kaukolasipartio, paikallisia duoja ja trubaduureja, DJ:ta sekä Urban Moves -tanssiryhmä. Viikonlopun oheisohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan 23.8. ilmestyvässä Kukon erikoisnumerossa, Kulttuuri-Kukossa.

Tapahtumaan osallistuu tänä vuonna 20 paikallista ravintolaa. Uusina mukana ovat Panza, Hurma ja BowlD1ner. Niiden ohella mukana ovat jo aiempinakin vuosina tapahtumaan osallistuneet Konttiravintola Morton, Viikinkiravintola Harald, Iso Valkeinen, VS Ravintolat, Kummisetä, Via Gourmet, Thairavintola Samruai, Houkutus, Rosso, Grillsson Steakhouse, Savon ammatti- ja aikuisopisto, Intro, Rauhalahti, King’s Crown, Musta Lammas, Isä Camillo ja JK Street Food. Ravintolat tarjoavat Kuopion Kauppatorin vierustalla kahtena päivänä paikallisia herkkuja, kuten punajuurifalafelia Koivulan tilan punajuuresta, kuusenkerkällä glaseerattua possutikkaria, Liepuskan pitaleipää marinoidulla punakaalilla ja vegeaiolilla, Kakkutaiteen punaherukkamacaronia ja porkkanakakkua sekä metsäsienitoasteja savolaisista sienistä villillä piparjuuridressingillä. 

Tapahtumien ystävä Kaupunkilehti Kukko lähti SATOA-yhteistyöhön mukaan suurena kaupunkikulttuurin ja paikallisten tapahtumien ystävänä. - Meille on luontevaa ja mieluisaa olla mukana osaltamme vahvistamassa paikallista tapahtumakulttuuria. SATOA on tapahtuma, jolla on vahva paikallinen arvopohja. Kukko-lavan myötä haluamme vahvistaa tapahtuman ohjelmaa ja tietenkin olemme itsekin paikalla nauttimassa upeasta tunnelmasta sekä makuelämyksistä, kertoo Kukon päätoimittaja-tuottaja Tarja Anunti.

SATOA Kuopio Food Festival -katuruokafestivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014, ja Kuopion kaupunki palkitsi sen tuolloin myös vuoden ilmiönä. Vuonna 2017 Visit Finland ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu nostivat tapahtuman yhdeksi Suomen neljästätoista ruokamatkailun kärkituotteesta. Tapahtuma järjestetään Kuopion ydinkeskustassa, Kauppakadun kauppahallin ja Lyseon välisellä osuudella sekä Puijonkadulla torin varrella elokuun viimeisenä viikonloppuna. Tapahtumassa mukana olevat ravintolat tarjoavat tapahtumassa laadukkaita, 3-6 euron arvoisia annoksia, joiden valmistamisessa on hyödynnetty pohjoissavolaisia raaka-aineita. Vuonna 2016 tapahtumassa myytiin ruoka-arviolta noin 40 000 kappaletta. Festivaali on osa RuokaSavo-hanketta. Pohjois-Savon maaseutustrategian visiona on, että Pohjois-Savo on vuonna 2020 valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ruokamaakunta. Tämä on myös RuokaSavo-hankkeen tavoite. Hanketta rahoittaa ELY-keskuksen maaseuturahasto.  Tapahtuman tuotannosta vastaa  ProAgria Pohjois-Savo.

http://kaupunkilehtikukko.fi/articles/article/sato...