SATOA - Makuelämyksiä Pohjois-Savosta

SATOA - tapahtumat ovat paikallisten makujen juhlia, joissa maistellaan pääosin pohjoissavolaisista raaka-aineista valmistettuja ruoka-annoksia katuruokakulttuurin hengessä. Ensimmäinen SATOA Kuopio Food Festival - tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2014, ja tuolloin Kuopion kaupunki palkitsi sen vuoden ilmiönä. Tapahtuma löysi nopeasti paikkansa osana kuopiolaisten herkkusuiden makupalettia, ja vuosittain kävijämääräänsä kasvattava tapahtuma järjestetään 2016 elokuussa (26.-27.8.) jo kolmatta kertaa. 

SATOA goes WILD on syksyn SATOA KFF -tapahtuman villi pikkusisko. WILD on hyväntuulinen ruokatapahtuma, jossa korostuvat alkukesän raikkaat raaka-aineet: raparperi, villiyrtit, luonnontuotteet, kala jne. WILD on seikkailu, jossa kierrellään keskusta-aluetta paikallisen kuvataiteilijan tekemän kartan johdattamana. Eri puolella keskustaa sijaitsevissa karttapisteissä saattaa kohdata maukkaan ruoan ohella pieniä villejä twistejä: villiyrttityöpajoja, utopioita, tanssia ja runoja tai muita yllätyksiä. 

SATOA Kuopio Food Festival järjestetään Kuopion ydinkeskustassa, Kauppakadun kauppahallin ja Lyseon välisellä osuudella sekä Puijonkadulla torin varrella elokuun viimeisenä viikonloppuna. SATOA goes WILD puolestaan Kuopio Tanssii ja Soi -viikon vaihteessa, perjantaina ja lauantaina koko keskustan alueella.

Tapahtumat ovat osa RuokaSavo-hanketta. Pohjois-Savon maaseutustrategian visiona on, että Pohjois-Savo on vuonna 2020 valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ruokamaakunta. Tämä on myös RuokaSavo-hankkeen tavoite. Hanketta rahoittaa ELY-keskuksen maaseuturahasto. Tapahtuman tuotannosta vastaa  ProAgria Pohjois-Savo.