28 / helmi / 2017
Kärkituotteiden valinnoista vastasivat Suomen kansainvälistä matkailumarkkinointia tekevä Visit Finland yhdessä Haaga-Helia -ammattikorkeakoulun kanssa. Kilpailun, työpajakierroksen ja alueellisten kyselyjen jälkeen jäljelle jääneestä 45 ehdokkaasta lopulliset valinnat kärkituotteista teki asiantuntijaraati. Raati painotti arvioissaan Visit Finlandin kansainvälistymiskriteerejä, kuten asiakaslähtöisyyttä, laatua ja saavutettavuutta.
”Upeaa kuulla, että pitkään tekemämme työ paikallisen ruoan ja ruokamatkailun parissa saa tämän tason valtakunnallista tunnustusta. SATOA Kuopio Food Festival on saanut sen ensimmäisestä järjestämiskerrasta lähtien valtavan hyvän vastaanoton, ja se on selvästi jo vakiinnuttanut paikkansa osana Kuopion herkullisia kesätapahtumia. Pohjoismainen ruoka ja ruokamatkailu ovat koko ajan kiinnostavampia teemoja matkailutrendien parissa. Jo sitäkin taustaa vasten tapahtumamme valitseminen maan neljäntoista kärkituotteen joukkoon antaa erinomaiset lähtökohdat saada alueellemme kansainvälistä positiivista näkyvyyttä ja matkailijavirtoja – tästä hyötyvät myös kaikki lähialueen matkailu- ja elintarvike- ja kulttuurialan toimijat” sanoo SATOA-tapahtumien tuottaja Jarkko Kääriäinen ProAgria Pohjois-Savosta.
Palkittu SATOA Kuopio Food Festival on elokuun viimeisenä viikonloppuna torin laidalla järjestettävä korkeatasoinen ruokafestivaali, jossa yhdistyvät paikalliset maut, ravintolat ja luovien alojen osaajat. Maukkaan festivaaliviikonlopun aikana asiakkaat nauttivat 3-6 euron arvoisia, paikallisista raaka-aineista valmistettuja ruoka-annoksia, joita tarjoamassa ovat Kuopion lähialueella sijaitsevat ravintolat. SATOA Kuopio Food Festival järjestetään neljättä kertaa 25.-26.8.2017
Uusin tulokas SATOA-perheeseen on vuonna edellisenä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty SATOA goes WILD -ruokafestivaali. Ennen näkemättömän ruokatapahtuman konsepti liikutti asiakkaita ympäri kaupunkia villiruoan ja paikallisten musiikki-, tanssi ja taide-esitysten perässä erikseen myytävän kartan johdattelemana. SATOA goes WILD sai ensimmäisenä toteutusvuotenaan erinomaisen vastaanoton asiakkailta ja se noteerattiin mm. useissa blogeissa, tapahtumasuosituksissa ja tiedotusvälineissä. SATOA goes WILD toteutetaan toista kertaa 16.-17.6.2017 yhteistyössä Kuopio tanssii ja Soi -festivaalin kanssa.
SATOA-tapahtumat ovat ylpeästi pohjoissavolaisia tapahtumia. Tapahtumien tuottamisesta vastaa ProAgria Pohjois-Savon Ruokasavo -hanke. Hankkeessa tavoitteena on tehdä Pohjois-Savon maakunnasta tunnettu ruokamaakunta valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti.
Lisätietoja kärkituotteista: http://hungryforfinland.fi/sites/hungryforfinland.fi/files/K%C3%A4rkituotteet.pdf
27 / elo / 2016
#satoakuopio @satoakuopio
24 / elo / 2016
TIEDOTE
19.8.2016 / Vapaa julkaistavaksi
Kolmatta kertaa järjestettävässä tapahtumassa tänä vuonna on panostettu entistä enemmän mm. kestävän kehityksen tukemiseen sekä menujen monipuolisuuteen. Suurin osa tapahtumassa käytettävistä kertakäyttöastioista on biohajoavia. Mukana on tänä vuonna myös luomutuotteita sekä entistä enemmän vaihtoehtoja myös kasvisruokavaliota noudattaville asiakkaille.
SATOA KFF -tapahtuman ruokalistoissa pohjoissavolaisuus on vahvasti näkyvillä. Paikalliset kala-, liha- ja maidontuottajat näkyvät tapahtumapäivinä tarjoiltavissa ruoissa, jotka kuulostavat toinen toistaan herkullisimmilta: Gourmet Finn Angus -hodareita, paneroitua Kallaveden kuhaa, Rosvokukko tai Koivulan punajuurta – ja nähdäänpä tämän vuoden tapahtumassa myös kokonainen possu vartaassa!
Tapahtuman kautta pyritään tuomaan esille myös pohjoissavolaista kulttuurialan osaamista. Ohjelmiston osana voi tavata mm. 13-vuotias rumpalilahjakkuuden Tuukka Peräkorven, joka kartuttaa omaa säästötiliään jääkiekkovarusteitaan varten soittamalla tapahtumassa improvisaatiopohjaista rumpusoitantaa. Muita tapahtuman esiintyjiä ovat mm. kuopiolaiset Solar Funk Sound System & Niko Nova, säviäläinen Duo Duoda ja kuopiolainen duo Beat Pete & Bongo. Voit myös jättää jälkesi SATOA tapahtuman työpajoissa: perjantaina tutustutaan valokuvaukseen Iita Sillanpään valokuvaustyöpajassa, jonka tuotoksista koostetaan myöhemmin kuvakollaasi, ja lauantaina maalataan kaikkien kävijöiden kesken yhteisöllinen taideteos paikallisen taiteilijan Anja Hultin vetämänä. Juontajina tapahtumissa toimivat Johannes Teppo (pe) ja Teemu Pelkonen (la).
Tapahtuman toteuttaa ProAgria Pohjois-Savo ry. Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Kuopio Juhlii -festivaali sekä Kuopion kaupungin kehittämisyhdistys.
SATOA Kuopio Food Festival Kuopion Kauppakadulla ja Puijonkadulla 26.-27.8. Aukioloajat pe 11-21 ja la 11-20. Alueelle on vapaa pääsy. Tapahtuman ohjelma, menu ja muu info: www.satoa.fi
Lisätietoja:
Jarkko Kääriäinen
tuottaja-tiedottaja
p. 043 8267 690
jarkko.kaariainen@proagria.fi
12 / elo / 2016
SATOA KUOPIO FOOD FESTIVAL 2016 on pian täällä! SATOA KFF on paikallisten makujen juhla kävelykadulla keskellä Kuopiota!
Seuraa tapahtumaa facebookissa tästä & Osallistu eventtiin tästä
Jaa & seuraa tapahtumaa sosiaalisessa mediassa #satoakuopio
Tapahtumassa myytävien annosten raaka-aineet tulevat pääosin pohjoissavolaisilta yrityksiltä. Mukaan on ilmoittautunut jo yli 20 ravintolaa. Lisää tietoa päivitetään pian!
08 / kesä / 2016
Varaa omasi http://satoa.fi/osta_kartta/ ennen kun loppuvat – nopeat syövät hitaimpien eväät!
1. Osta kartta verkkosivuiltamme ja varmista paikkasi alkukesän maukkaimmasta tapahtumasta.
2. Marssi torilla sijaitsevan Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin infopisteelle 15.-18.6. välisenä aikana. Saat sieltä kartan mukaasi varausnumeroa ja nimeäsi vastaan.
3. Kierrä kartassa merkittyjä pisteitä, nauti maukkaista annoksista ja monipuolisesta ohjelmasta 17.-18.6 klo 11-20 välillä.
Ostettu kartta oikeuttaa kymmeneen maistiaisannokseen, jotka ovat noudettavissa tapahtumapäivien aikana karttaan merkityistä pisteistä. Annoksissa korostuvat paikallisesti tuotetut raaka-aineet sekä villiruoka.
Reitillä tarjottuja annoksia ei myydä erikseen – niihin pääsee käsiksi vain kartan ostamalla.
Kiireisimmille kartan häpelöijille karttoja on saatavilla r a j o i t e t u s t i myös tapahtumaan osallistuvista ravintoloista.
Ravintoloista saat kartan heti mukaasi.
(Salacavala, Kummisetä, Savo, King’s Crown, Isä Camillo, Musta lammas, Leijona Catering, Vs Ravintolat, Intro ja Houkutus.) Karttaostoksille, hop!
/ Jarkko
14 / touko / 2016
Kuvataiteilija Katri Suonion teos Kuopion keskustasta, ts. WILD-kartta on valmis! Veikeästi eri mittakaavoihin piirretystä kartasta on helposti tunnistettavissa keskusta-alueen ”perustat” kuten tuomiokirkko, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo ja kaupungintalo – ja tietysti myös reitti, joista karttaa vilauttamalla saa maukkaita makupaloja. Kartta antaa vihjeitä tulevasta, mm. King’s Crownissa kuuluu musiikkia ja jäätelöä saa Houkutuksesta. Mutta saattapa Snelmanninpuistossa vaellella yksittäinen musta lammaskin! Osta oma karttasi verkkokaupastamme!
05 / touko / 2016
Vuoden 2016 Satoa -tapahtumat ovat elokuisen SATOA Kuopio Food Festival -tapahtuman myötä tapulteltu, ja tulevan vuoden SUOMI100 -teemoilla olevat SATOA goes WILD ja SATOA KFF -tapahtumat ovat jo suunnittelupöydällä.
Pienenä kertauksena on hyvä kerrata, mitä viime vuosi toi mukanaan:
Ensimmäistä kertaa kesäkuussa 17.-18.6.2016 järjestetty SATOA goes WILDin ruokareittikonsepti herätti laajaa kiinnostusta ympäri Suomen. Pilottitapahtuma onnistui monin paikoin yli odotusten. Wildin asiakkaat eivät todella olleet ainakaan sokerista tehtyjä! Veden vihmominen ja viileät kelit eivät siis tapahtuman asiakkaita haitanneet, vaan viikonlopun aikana ravintolapisteitä kiertämässä nähtiin runsaasti uudesta konseptista kiinnostuneita ja innostuneita asiakkaita. Oli selvää, että villi- ja lähiruokaa, ravintoloita, luovien alojen taiteilijoita ja kuopiolaista kaupunkikulttuuria esittelevällä ruokaisalla reittikonseptilla oli kuopiolaisten keskuudessa kysyntää. Vuonna 2017 SATOA goes WILD tullaan siis järjestämään 16.-17.6.2017 – Kuopio Tanssii ja Soi -viikon yhteydessä.
Satoa Kuopio Food Festival puolestaan keräsi tapahtumaviikonlopun 26.-27.8.2016 aikana paikalle jälleen yli 10 000 innokasta kulinaristia Kuopion ydinkeskustaan maistelemaan ja haistelemaan mistä kuopiolainen ruokaosaaminen on tehty. Annoksia tapahtumapäivien aikana myytiin arvioilta n. 45 000 kappaletta. Vaikka sääolosuhteet aiheuttivat lauantaina kiusaksemme ilmaantuneen Raili-myrskyn vuoksi pieniä pulmanratkaisutehtäviä, ja tapahtuma jouduttiin lopulta kovien myrskytuulien vuoksi keskeyttämään muutamaa tuntia aikaisemmin – nousivat tapahtuman kävijä- ja annosmäärät siitä huolimatta hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Ensi vuonna SATOA KFF järjestetään 26.- 27.8.2017!
On siis aika tullut kiittää tämän vuoden osalta menneestä vuodesta – Tuhannet kiitokset siis kaikille vuoden aikana tapahtumissamme käyneille, ravintoloille, esiintyjille ja yhteistyökumppaneille! Tulemme edellisten vuosien tapaan kehittämään tapahtumiamme entistäkin paremmiksi – ja otamme mielellämme vastaan palautetta ja ideoita kehityskohteiksi esimerkiksi Satoa-sivuston palautelomakkeen tai sosiaalisen median kanavien kautta!
Uutta tietoa tulevan vuoden tapahtumista kerromme viimeistään alkukeväästä 2017.
Reipasta syksyä ja talven odottelua – ensi vuonna taas tavataan!
Terveisin,
Jarkko & Satoa-festarin muu poppoo
24 / maalis / 2016
Hankepäällikkö Helena Lehtoaro ProAgria Pohjois-Savosta sanoo, että tapahtuma on syksyisen Kauppakadun Satoa Kuopio Food Festivalin villi pikkusisko, jonka tuottaa hanke RuokaSavo. – Festivaali esittelee kuopiolaista ravintola- ja kahvilaelämää, kaupunkia, villiruokaa sekä pohjoissavolaista kulttuuria. Tarkoitus on kehittää pysyvä malli, hän kertoi torstaina. Olennainen merkitys on kuvataiteilija Katri Suonion tekemällä kartalla Kuopion keskustasta. Kartta johdattelee kuluttajia keskustakiertueella ravintoloiden ja kahviloiden muodostamien rastien avulla. Se tulee myyntiin toukokuussa.
ProAgria Pohjois-Savon tuottaja-tiedottaja Jarkko Kääriäinen selvittää, että matkalla pysähdytään reitille rakennetuissa karttapisteissä, jotka voivat sijaita terassilla, satamassa, puistossa tai torilla. – Samalla nautitaan mukana olevien yritysten tarjoamista makupaloista. Ravintolaan astuessaan tai seuraavaan pisteeseen suunnistaessaan voi kohdata odottamattomia musiikkiesityksiä tai joutua osaksi taide-esitystä. Tapahtuman ulkoisen ilmeen luo mainostoimisto Wändin yrittäjä Niina Vänttinen.
Mukana ovat esimerkiksi Musta Lammas, Isä Camillo, Intro, Kummisetä, VS Ravintolat, Savo, Leijona Catering sekä kahvilat Salacavala ja Houkutus. Osallistujat maksavat osallistumismaksun. Lisäksi käytössä on hankerahaa. Isä Camillon ravintolapäällikkö Niina Huttunen ja keittiömestari Sami Kinnunen pohtivat jo annoksia. Mielessä on muun muassa hyvä pihviliha yhtenä raaka-aineena. Intron keittiömestari Juha Lunden tietää, mitä tekee. – Annos on helppo päätös. Käytettävissä on paljon paikallisia raaka-aineita.
Tanssiviikon esiintyjien kotimaista voi ottaa vinkkejä, hän aprikoi. Intron ravintolapäällikkö Laura Lybeck kertoo, että sekä Introlle että Salacavalalle oli helppo päätös osallistua. – Tämä tuo uusia asiakkaita ja helpottaa markkinointia, hän perustelee. Mustan Lampaan ravintolapäällikkö Kata Schecter pitää tapahtumaa tervetulleena. Samoin Kummisedän vuoromestari Jere Hyttinen ja vuoropäällikkö Sanni Karppinen. Ravintola Savon hallituksen puheenjohtaja Tapani Vuori painottaa paikallisuutta. – Pyrimme tekemään savolaista ruokaa paikallisista raaka-aineista, hän mainitsee.
Julkaistu: Savon Sanomat 24.3.2016, Kari Manninen
24 / maalis / 2016
Uusi SATOA goes WILD -ruokafestivaali järjestetään Kuopiossa ensimmäistä kertaa kesäkuussa. Tavoitteena tehdä Pohjois-Savosta tunnettu ruokamaakunta, visioi tapahtuman tiedottaja-tuottaja Jarkko Kääriäinen.
Kesäkuussa järjestettävän SATOA goes WILD -tapahtuman ajatuksena on tuoda esille pohjoissavolaisia ravintoloita, puhtaita makuja ja kuopiolaista kaupunkikulttuuria esille kokonaan uudella tavalla. – Wildissa on semmoinen villi twisti eli siinä missä loppukesästä järjestettävässä Satoa Kuopio Food Festivalissa ravintolat tulevat Kauppakadulle, niin me viemme asiakkaat ravintoloiden ovelle, kuvailee tapahtuman tuottaja-tiedottaja Jarkko Kääriäinen.
Ruokafestivaalin järjestävä ProAgria Pohjois-Savo on myös kahtena edellisenä vuotena elokuun lopussa pidetyn Satoa-festivaalin takana. Se on Kääriäisen mukaan jo vakiinnuttanut paikkansa. – Halusimme järjestää samankaltaisen ruokafestivaalin alkukesään ja puhummekin leikkisästi villistä pikkusiskosta, nauraa Kääriäinen. Hän myös muistuttaa, että Kuopio tanssii ja soi on hyödyntämätön voimavara ruokatapahtuman järjestämiseen, ja sen kylkeen nähtiin järkeväksi iskeä. – Silloin on liikkeellä paljon ulkomaalaisia vieraita ja turisteja, perustelee Kääriäinen. Yhteistyötä luovien alojen toimijoiden kanssa Uutta ruokafestivaalia järjestetään yhteistyössä luovien alojen toimijoiden kanssa.
Tapahtumaan luodun ruokareitin kautta pyritään Kääriäisen mukaan tuomaan tutuksi kuopiolaista kaunista arkkitehtuuria kuten rännikatuja. – Reitin varrella on ruoan lisäksi erilaisia kulttuurisia yllätyksiä luvassa. Ruoan osalta ravintolat tarjoavat muun muassa ruokaa järvikalasta, sienistä ja marjoista. Kääriäinen näkee pohjoissavolaisessa lähiruoassa runsaasti potentiaalia. Myös esimerkiksi kuopiolaista ravintolakattausta hän pitää laajana ja huipputasoisena. Lähes 200 lähiruoan pientuottajaa antaa uskomattomat mahdollisuudet asian kehittämiseen ja kuuluttamiseen maailmalle. – Jarkko Kääriäinen
– Lähes 200 lähiruoan pientuottajaa antaa uskomattomat mahdollisuudet asian kehittämiseen ja kuuluttamiseen maailmalle. Tavoitteena olisikin tehdä Pohjois-Savosta tulevaisuudessa tunnettu ruokamaakunta, visioi Kääriäinen. Paikallisruoan arvostus nousussa Elokuun lopussa järjestettävässä loppukesän satoa esiin tuovassa Satoa-tapahtumassa myytiin viime syksynä yli 44 000 ruoka-annosta ja mukana oli yli 20 ravintolaa. – Myytyjen annosten määrä kertoo muun muassa siitä, että omaa paikallisruokaa arvostetaan ja purkkitavaralle ei niin paljon ole kysyntää. Nyt halutaan maistella puhtaita ruokia ja makuja, pohtii Kääriäinen. Hän kertoo, että kesäkuussa järjestettävä uusi ruokafestivaali on jo nyt herättänyt yrittäjien kiinnostuksen ja tulijoita olisi enemmän kuin pystytään ottamaan.
Julkaistu YLE verkkosivu 24.3.2016
23 / maalis / 2016
KESÄKUUSSA KUOPIO TANSSII, SOI JA SYÖ – UUSI RUOKATAPAHTUMA KUOPION KESÄÄN!
Kuopiossa järjestetään 17.- 18.6.2016 uusi SATOA goes WILD -ruokatapahtuma. Kesän satokauden avaava uudenlainen ruokafestivaali nostaa lautaselle kuopiolaista ravintola- ja kahvilakulttuuria, kaupunkimaisemaa, villiruokaa sekä pohjoissavolaisen kulttuurielämän sen kaikessa monimuotoisuudessaan.
Kesäkuussa nyt ensimmäistä kertaa järjestettävä SATOA goes WILD on syksyisen SATOA Kuopio Food Festivalin villi pikkusisko. SATOA Kuopio Food Festivalissa ravintolat saapuvat Kauppakadulle maistiaisannosten kanssa, mutta SATOA goes Wild tuo kuopiolaiset ravintolat ja kahvilat kuluttajille tutuksi myös ”telttaa syvemmältä”.
Tapahtuman keskiössä on kuvataiteilija Katri Suonion maalaama taideteos Kuopion keskusta-alueesta. Kartta johdattelee kuluttajat Kuopion keskusta-alueen läpi maukkaiden maisteluannosten ja kauniin kuopiolaisen kaupunkimaiseman lomassa. Matkan aikana pysähdytään reitin varrelle rakennetuissa karttapisteissä, jotka voivat sijaita ravintolan terassilla, satamassa, puistossa tai torilla – ja nautitaan mukana olevien yritysten tarjoamista makupaloista. Reitillä sijaitsevat yllätykset tuovat piristysruiskeita ruoan nauttimisen oheen, kun ravintolaan astuessa tai seuraavaan pisteeseen suunnistaessa voi kohdata odottamattomia musiikkiesityksiä tai joutua osaksi taideperformanssia.
SATOA goes WILD -tapahtumaan mukaan ovat jo ilmoittautuneet mm. Musta Lammas, Isä Camillo, Intro, Kummisetä, VS ravintolat, Savo, Leijona Catering sekä kahvilat Salacavala ja Houkutus. Tavoitteena on rakentaa toukokuuhun mennessä tapahtumakokonaisuus, joka muodostaa monipuolisen kattauksen savolaisesta kulttuurielämästä ja villiruoka-teemalla valmistetuista leivoksista, pääruoista, jälkiruoista ja juomista.
Lopullinen kartta tulee myyntiin viikolla 20. Tapahtuman kehittymistä voi seurata internetissä osoitteesta www.satoa.fi tai Facebookista /satoakuopiofoodfestival Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin kanssa. SATOA goes WILD -festivaalin tuottaa ProAgria Pohjois-Savo ry / RuokaSavo-hanke.
Lisätietoja: Jarkko Kääriäinen tuottaja-tiedottaja ProAgria Pohjois-Savo ry p. 043 8267 690 jarkko.kaariainen@proagria.fi